perjantai 31. elokuuta 2012

Haaveita/suunnitelmia

Teen kyllä sen Kun leimu tuli minulle 2osan piakkoin:)

Mutta nyt on pakko tulla kirjoittamaan haaveista/suunitelmista.
Oma haaveeni (tyhmää ehkä) olisi tällä hetkellä nuori hevonen/varsa jonka voisin ottaa Leimun "rinnalle" kasvamaan.

Ei ole ihan ajankohtainen koska tällä hetkellä ei ole rahaa eikä kyllä aikaakaan, mutta jossain vaiheessa ehkä..Haaveeni olisi myös että kyseessä olisi Liinakko,voikko,kimo suomenhevostammavarsa:)

Tai mahdollisesti joku eestinheppavarsa, ehkäpä kuitenkin puoliverinen..En tiedä, mutta tällainen ns.suunnitelma olisi, että nyt kerään rahaa jotta minulla on varaa ostaa hevonen täysin itse ja varaa maksaa KAIKKI sen kulut..Ja katselen aina välillä markkinoita mutta ehtoni ovat sen verran tarkat että ei sellaista edes kohdalle heti tule..

Aiemminkin miettinyt nuoren/varsan ostoa mutta jäänyt ajatusasteelle..Nyt tosiaan haluaisin hevosen josta kouluttaisin juuri omanlaiseni(ratsuttajan avustuksella).Teoriassa tiedän miten varsa koulutetaan ja varsakuume vain nousi kun hoidin/hoidan yhtä FWB varsaa..


torstai 30. elokuuta 2012

Kun Leimu tuli minulle.

Olin 10vuotta kinunut äidiltä että voidaanko ostaa hevonen(tai no vähän alle 10)ja vastaus oli aina tiukka EI. Mutta yhdessä vaiheessa kun olin päälle 9 vuotta hevosta kinunut niin vastaus olikin, että "Nyt olen ruvennut harkitsemaan että meille voisi ehkä tulla hevonen jossain vaiheessa", ja tietysti olin jo ikionnellinen. Itse en ehtinyt mitään markkinoita loppupeleissä edes katsomaan sillä tästä edellämainitusta lauseesta seuraavana päivänä äiti tuli kotiin ja sanoi "Olin katsomasssa yhtä hevosta jota tutut suositteli", ja antoi käteeni hippoksen lapun missä hevosen tiedot. Ja olin ihan että JEE:D.

Kyselin äidiltä että millainen se oli ja miltä näytti yms, ja äiti kertoi että: Upea, kaunis, pitkä harja yms. Ja olin jo kuvitellut upean hevosen minkä näen kun pääsen itse hevosta katsomaan/koittamaan.
Kun katsomispäivä koitti en meinannut malttaa millään, mutta kun näin hevosen karsinasta ensimmäisen kerran se olikin tämän näköinen:

 
Ja voin sanoa että tässä vaiheessa olin ehkä hiukan pettynyt ja tokaisinkin äidille että: NOIN tavallinen:D
Itsehän olin haaveillut jostain estetykistä yms:D
No sitten harjasin hevosen ja laitoin sen kuntoon, ja menin ensin kentälle.Siihen aikaan Leimua ei oltu liikutettu ollenkaan suurinpiirtein vuoteen ja sen kunto oli todella huono, esteitä en saanut koeratsastuksessa edes koittaa.Hevonen ei osannut nostaa oikeaa laukkaa, ei tiennyt mitä tarkoittaa pohkeenväistö ja oli TODELLA TODELLA laiska ja raskas ratsastaa.
Mutta jostain syystä sanoin äidille silti että ostetaan se (syy oli varmaan että ajattelin että jos ei osteta tätä en saa hevosta kun äidin mielestä meidän kuului ostaa leimu kun se oli syntynyt samana päivänä kuin hänen äitinsä)
 
Alunperinhän meidän piti kahden muun ihmisen kanssa ostaa Leimu kolmeenpekkaan mutta ensin yksi jäi pois ja sitten toinenkin jolloin me sitten ostettiin yksinään Leimu.

Leimun tulossakin oli ensin ongelmia sillä kun sen piti tulla niin se olikin kipeä, no kun heppa tervehtyi ja oli läpäissyt ell tarkastuksen se tuli meille.Muutimme sen kanssa ensin Taran tallille n8-10km päästä meiltä.

Ensimmäisiä ratsastuskertoja uudessa kodissa.
No kun oltiin Leimu ostettu selvisi jo 2kk aikana vähän sen todellista luonnetta, mm.se ei kunnioittanut ihmistä yhtään.
Ensimmäisen kerran kun menin sen kanssa maastoon tipuin alas kun se näki kaverini (ja hänen hevosensa) joiden kanssa oltiin menossa maastoon:D no nousin takaisin mutta silti koko maasto oli katastrofi, Leimu peruutteli ojiin ja hyppi ja pomppi yms..
Kotimatkalla  jouduin soittamaan isontien varresta(jossa liikkuu paljon autoja ja kovaa) äidille koska Leimu pukitteli tielle ja kiukutteli ja koitti potkia autoja ja äiti talutti meidät tallille..:D

Tämän jälkeen en suostunut maastoilemaan Leimun kanssa 2viikkoon ollenkaan koska säikähdin kun eka maasto meni pieleen noin pahasti..

Noin 5kk jälkeen koitin hyppäämistä, no Leimu tiputti 30cm esteenkin...Vaikka meille oltiin sanottu että se hyppää kyllä HYVIN..


Jonkinajan päästä vaihdoimmekin tallia (2008 vuoden alkupuolella) Muddaisten talliin missä olemme
edelleen.



Ja tallikaverini kertoi että nähdessään Leimun ekan kerran kun otin sen ulos traikusta mietti hän onko kyseessä hevonen vaiko muuli:D
Menin sitten uudessa paikassa taluttamaan Leimua kentälle ja se kaatoi minut kentän portilla kun se käveli ylitse (se kunnioitus jota ei ollut)..

Muddaisissa alettiiin sitten tekemään enemmän, Leimuhan ei osannut myöskään juosta liinassa, se koitti tulla päälle ja pukitti kohti yms.Vapaana juoksuttaessa koitti myös juosta päälle ja potkia ihmistä ja taluttaessa jyräsi  milloin minnekkin, jos Leimun koitti saada sisään tarhasta heinä aikaan niin turha haave, se hyökkäili kimppuun eikä päästänyt lähelle jos oli heinää tarhassa tai heinää tulossa tarhaan.

Eli se ei todellakaan ollut aluksi se helpoin hevonen..

No jossain vaiheessa menin tallikaverin kanssa maastoon ekan kerran muddaisissa ja myönnän että se oli KAUHEAA:D kaverini halusi laukata täysiä ja Leimu sitten ryösti ja veteli pukkilaukkaa ja minä roikuin harjassa, en tykännyt aluksi yhtään ,siihen aikaan en ollut paljoa ainakaan laukkaillut maastossa, Leimu myös edelleen peruutteli ojaan ja jumitti yms.
Kun menin yksin maastoon niin saattoi Leimu tulla yhtäkkiä kiitolaukalla takaisin tallille..

Myöskään ratsastettavauudeltaan se ei ollut helppo, kentällä se perutteli päin aitaa ja pukitteli ja jumitti yms muuta kiukuttelua..



Esteiden korkeutta oltiin jo nostettu mutta tyylistä ja tekniikasta ei edes puhuta, + että esteillä Leimu ryysi täysillä esteille eikä kuunnellut pidätteitä ollenkaan/ihan minimaalisesti..




Ja mun esteistunnasta ei myöskään puhuta:D
Sitten Leimu pääsikin ekaa kertaa uudessa paikassa laitumelle, ja oli kuin ori!
Se astui siellä laitsalla eestinhevostammaa aluksi tosi usein ja juoksi paljon söi vähän...pariksi yöksi se piti ottaa laitumelta poiskin kun se astui shetlanninponitammaa...



Laitumelta kiinni ottaminen oli katastrofi, Leimu juoksi pakoon eikä lähelle päässyt, sitä sai pyydystää aina vähintään 30min..Ja KUKAAN ei voinut mennä laitumelle leivän kanssa, koska Leimu kaatoi kyseisen ihmisen ja vei leivät..

Hyppytyyli alkoi tietenkin sitten pikkuhiljaa paranemaan, samoin liikkuminen mutta edelleenkään se ei ollut kunnolista, laukka oli nelitahtista ja maastoilut hankalia ..



Loppujenlopuksi sain juoksutuksenkin paranemaan:)Hevonen ei enää jyrännyt päälle ja vapaana juoksuttaminenkin oli jo mahdollista..Tarhasta sai kiinni heinienkin edestä mutta vasta pitkän treenin jälkeen:)

Ainiin jalkojen pesu oli myös aluksi järkyttävän kamalaa mutta nykyään 12vuotiaat tytöt saa keskenään pestyä Leimun jalat, pystyvätpä myös juoksuttamaan sitä liinassa, AINUT mikä tästä liinakäytöksestä on jäljellä on että kun vaihtaa suunnan ja "laittaa " hevosen takaisin ympyrälle saattaa se pukittaa kohti, muuten ei enää:)

Maastossa voi nykyään kuka vaan melkein maastoilla, taluttaesssa hevonen käyttäytyy, kulkee ratsastaessa jopa ilman varusteita hyvin:)






Ja myös raviin ja laukkaan ollaan nyt pikkuhiljaa alettu saamaan pyöreyttä, eli siis lyhyesti, nykyään Leimu on suht osaava ja erittäin kiltti toimiva ratsu kaikissa tilanteissa.Kaikesta mitä Leimun kanssa ollaan koettu en tähän kirjoittanut mutta siis, Leimu tuli minulle tasonaan Puska Ö ja re.10cm:D ja on nyt vähintäänkin HeC-HeB ja re 100cm :)

Anteeksi jos kuulostan itserakkaalta mutta olen ylpeä mitä olen tämän hevosen kanssa saanut aikaan:)







 
 

keskiviikko 29. elokuuta 2012

niin?

Olisi kiva tietää kiinnostaako ketään KUN LEIMU TULI MINULLE postaus..

maanantai 27. elokuuta 2012

Muutosta

Kai mä sitten vaan kirjotan ja en välitä/kärsin vittumaisista anonyymeistä ja niiden asiattomista kommenteista.Ja jos joku oikeesti asiaton kommentti tulee ni selvitän ip-osotteen ja otan yhteyttä poliisiin.

Tosiaan, en käy enää koulua, siitä en sen enempää sano, syitä tai muita en ala latelemaan , mutta sen sanon ettei johdu siitä ettenkö "läskeiltäni" jaksaisi, niikuin joku anonyymi oli kommenttoinut.(ja tälleen voisin myös vihjasta että oon jo 6kg laihtunu ja laihdutan edelleen)

Ja tähän todelliseen muutokseen, joka ei kyllä nyt mitenkään liity hevosiin, niin mulla on nyt työpaikka, tänään olin työhaastattelussa ja työt alkavat ensiviikon maanantaina.Paikassa on suht hyvä/ok palkkakin:)
Muuta en työstä itsestään kerro kuin että se on myyntityötä ja se tehdään sisätiloissa, kukin päättelee mitä päättelee, ehkä jossain vaiheessa kerron tarkemmin:)Ja työpaikka on Turussa joten sinne on 30min ajomatka ja työpäivä kestää n6h:)

Toiseksi nyt on sitten taas kämppä hakusessa, tällä kertaa paraisilta, ja töihin menon vuoksi(siitä saa palkkaa) suunitelmissa olisi rivitaloasunto ja kaksio:)


Ja tälleen aiheesta poiketen, voisin tehdä postauksen siitä millainen Leimu oli kun se minulle tuli ja miten se tuli minulle jos löytyy lukijoita joita sellainen postaus kiinnostaa..

Tässä pari kuvaa esimakuna kyseiseisenlaisesta postauksesta, eka kuva otettu ekana kesänä kun Leimu oli minulla ja toinen kuva eilen:)


Kirjoittaako vaiko ei?

Olis uutta kirjotettavaa mutta epäasiallisten anonyymien takia en tiedä kirjoittaako siitä vai ei..?

perjantai 24. elokuuta 2012

Lassin myynnistä

En paljoa nyt jaksa kirjoittaa siitä mutta siis tänään mennään kirjoittamaan ylläpitosopimus(menee ensin 4kk ykkäpitoon jotta uusi omistaja saa tutustua hevoseen rauhassa ja tietää että onko lassi oikea hevonen hänelle)

Lassihan jää artukaisiin joten TAATUSTI menen sitä välillä moikkaamaan:) Eli en joudu siitä ns.kokonaan eroon, miten joutuisin jos se muuttaisi vaikka lappiin:D

Mutta siis ei siitä sen enempää, uusi omistaja vanhempineen tietää lassin ongelmista ja hyväksyy ne:) mukavan ja fiksun oloinen perhe:)Toivottavasti  Lassi käyttäytyy hyvin myös uuden ihmisen kanssa ja toivottavasti uusi ihminen saa hoitaa ja ratsastaa hevosen oman tahtonsa mukaan ilman asiaan puuttuvia tallilaisia..

Teen varsinaisen muistopostauksen kun kauppakirja on tehty:)


torstai 23. elokuuta 2012

Kuvia ja vähä jotain.

Juu nyt olen kotona ja laitan kuvia leimusta mitä olen siitä kemiössä ottanut.Enempää mitään en sano paitsi että nyt on tilanne muuttunut mutta mitään en paljasta ennen tarkempaa tietoa enkä tiedä kerronko asiasta blogissa ollenkaan sen näkee sitten.Leimu tulee myös tänään kotiin.
Turha asiasta kysellä ainakaan vielä katsotaan jos joskus kerron.

Ja edelleen muistutus, epäasiallisista kommenteista ilmoitan poliisille, yhdestä kommentista juuri tein ilmoituksen ja kyseisen kommentin laittanut anonyymi varmaan tietää itse mikä siinä oliepä asiallista.









Ja tähän sillee pikaseen, että Lassia hoidin aina myös ihan yhtä hyvin kuin Leimua, ja jos nyt päättäisin tekisin (ylläpidon ja myynnin) kaiken toisin...Lassin ongelmat tosiaan johtui vatsaongelmista jotka oli jo hoidettu kun se meni Janitalle jonka takia siellä ei ongelmia ilmennyt.Ja yksi syy oli myös että menetin luottamukseni Lassiin sen rajujen pukittelujen(kivuista johtuvien) takia, heti kun saatiin ongelmat selville niin heppa meni saikulle ja sillä EI ratsastettu.

maanantai 13. elokuuta 2012

Muutettu.

Nyt oon sitte muuttanut kemiöön, teen syvällisemmän postauksen kuvien kera kun vain ehdin:)
Leimu viihtyy hyvin uudella tallilla ja huomenna ratsastan tai juoksutan sen:)

Ja huomenna eka koulupäivä/tutustumispäivä:)

Moikka:):)



torstai 2. elokuuta 2012

Uimassa oltu:) (kuvia paljon)

Oltiin siis Julian kanssa uittamassa Leimua tänään.
Ensin ratsastettiin 7km rannalle, puolimatkaa julian kanssa kakspäällä ja puolet matkasta menin yksin ja Julia käveli.

                                            Oottelen kaupan edes ku Julia kävi ostaa juotavaa:)

Rannalle tuuli hiukan mutta oli kuitenkin suht lämmin kun aurinko paistoi suoraan rantaan:)




Ensin kahlailtiin  niiku yleensäkki et Leimu sai totutella veteen taas aluksi, ja tykkäsi selvästi ja meni veteen mielellään:)Hyvää takaosa treenii myöskin:)







Sitten uitiin, ja Leimu tykkäs ja uis kunnolla nii et pää vaa näkys:) Takas meno matka sujus kans tosi hyvin, välil toine käveli, moni koitti matkalla säikäyttää Leimun mm.rinkuttamal pyöränkelloo tai kiihdyttelemällä mopol ohi mut Leimu ei välittäny:)Hieno heppa:)



Mun ajoneuvo parkissa:D




Sit tietty myös näit pakollisii ranta pose kuvii, toi mustavalkonen on mun ehdoton suosikki.
Ja kommenttia olis kiva saada taas:)