sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Videopostaus

Tässä tää toivottu videopostaus..toivottavasti kelpaa:)
Tulee illemmalla vielä toinen postaus, jos tulee kommentteja:)



lauantai 30. maaliskuuta 2013

viiivästyy

videopostaus viivästyy koska kone on hidas ja muuntaa edelleen videoita oikeaan muotoon, postaus tulee viim. huomenna

esimakua



perjantai 29. maaliskuuta 2013

29.3. Suuria harppauksia :)

Ekaksi täällä kirjoittaa Julia.

Aloitetaan Donnasta. Haettiin neiti tarhasta, ja leimu saikin jäädä vielä hetkeksi tarhailemaan. Päätettiin harjata Donna ulkona harjauspuomilla kun viimeksi nautti siitä kovasti. Harjailtiin siinä n. 30 min, ja Mari oli autossa koska ei halunnut tulla ulos syystä että heitimme hänen mielestään paskaa läppää. Sitten aloitettiin totuttamaan kun joku menee selkään ilman satulaa. Ensin nojailin selkään, ja Donna vähän oli kummissaan, mutta käyttäytyi fiksusti. Kun oltiin saatu tamma rennoksi ja totutettu sitä jonkin aikaa, nadja päätti että yritetään mennä selkään. (olimme siis suunnitelleet ensin eetä joudumme varmaan laittamaan jalustinvyön ja ottamaan sen selkäännousun jälkeen pois) mutta kappas kehveliä, Donna seisoi ihan huippuhienosti paikallaan ja päästi kiltisti selkään ! Paljon paremin kuin satulalla. (satula varmaan painaa jostakinkohtaa). Siinä mentiin sitten kentälle, ja nadja meni käyntiä, ja Donna oli yllättävän rento. Selkälihaksia jännitti kuulemma aluksi, mutta sekin jäi pois jossakin kohtaa:)



Oltiin ajateltu ottaa vain käyntiä ja muutama askel ravia, ja nadja siirtyikin raviin kun käynti oli rentoa kokonaan. Ensimmäinen ravi oli minun silmissä aika kauheaa, koska Donnalla on niin isot liikeet, ja se käyttää selkäänsä todella hyvin. Huomasi kyllä että oli vähän suurehkoa kun nadja ekalla askeleella tarrasikin harjaan (ravin ja laukannosto on melko lennokasta) mutta kun nadja rentoutui ja mukautui hevosen liikkeisiin, alkoi ravikin olla jo melko hyvää. (Nadja sanoi ennen ratsastusta ettei ota ravia, mutta sanoin että sinä päivänä kun sinä et osaa istua jonku hevosen ravissa ilman satulaa ni saa olla pahuksen outo hevonen) ja lopuksi se menikin ihan hyvin.



Sitten se varmaan jännittävin juttu :LAUKKA! Nadja nosti laukan, joka pyöri paremmin kuin olisimme osanneet uneksiakkaan. Donna haki alas, mutta välillä oli niin kivaa että pää vähän kohosi :D Nadja sanoi että laukkaa voisin minäkin kokeilla. Laukkasivat vain vasenta, koska oikea laukka on vielä raskaampaa ja vaikeampaa nostaa, ja vielä hankalampaa on saada oikea laukka.



Minä meninkin sitten loppuverkan. Ensin ajattelin että ehdottomasti vain käyntiä, mutta nadjan innoittamana otinkin ravia. Huhhuh ei mulla muuta :D Aika moinen oli, mutta ravurinliikeet jäivät vähemmälle ja ravi oli ravia. Pysähdyksetkin sujui :)







Sitten haettiin leimu tarhasta ja ratsastettiin se kaksipäällä tarhoilta ylös. Harjattiin 20 minuuttia, ja ajateltiinkin lähteä kaksipäällä maastoilemaan, kun marikin oli jo irtautunut auton penkistä ja puhelimesta. Ensin köpöteltiin, ja ravattiin vähän. Yhdessä ylämäessä ajateltiin ottaa laukka, mutta leimu päättikin olla ravuri. Lopulta laukkakin nousi, mutta kamera ei oikein ollut yhteistyökykyinen... Käveltiin siinä hetki, ja otettiin yhdellä suoralla laukka kun kamerakin toimi taas.

 

 
kunnes näimme kutsuvan pellon ! Ei siellä ollut paljon lunta joten mentiin sitten sinne vähän laukkailemaan, ja leimu tykkäsi kovasti. Otettiin laukka PELLOLLA ilman käsiä ja leimu oli supermies ! Muutamaan kertaan tasapaino VÄHÄN horjahteli meillä molemmilla ja melkeen luiskahdettiin alas :D


 
 


Lähdettiin siitä sitten pikkutallille päin, jossa leimu moikkasi lajitoveriaan Winskiä, ja arabitamma Panteraa. Mentiin vielä vähän eteenpäin ja käännyttiin laukkaamaan maria kohti, joka oli jäänyt odottelemaan, mutta video oli suoraansanottuna ihan paska, joten sitä on turha tänne laittaa. Mentiin tallille takaisin käyntiä ja ravia, ja pohkeenväistöä :D Tallilla oltiin vähän ennen maria, joten ajateltiin mennä piiloon. mentiin keittön roskiksen taakse, ja pidettiin "pelottavia" ääniä :D Mari oli ollut pihalla, joten turha oli vaivamme :D Ajateltiin myöhemmin että olisi muut tallilaiset saattaneet katoa vähän vinoon kun me istutaan roskiksen takana mölyämässä.


Sitten mentiin vaatteidenvahdon kautta nadjan vanhemmille syömään pääsiäisateriaa, ja hyvää oli:) Jälkiruoaksi oli mango-appelsiini rahkaa. Sitten oli iltatalli, ja nyt ollaan täällä. Illalla vielä tunnin lenkki.  Huomenna tulee se toivottu ns "myday" eli videopostaus meijän päivästä. Hyvää yötä ja aktiivisuutta lukijat ! :)

Pian olisi tulossa postaus, mutta....

AKTIIVISUUTTA lukijat...EI innosta käyttää paljon aikaa postauksen tekoon jos te rakkaat lukijat etten kommenttoi:)

torstai 28. maaliskuuta 2013

Reipas päivä

Tänään oli toiminnallinen päivä..Ensin aamulla nousin 6aikaan ja juteltiin kaverin kanssa.Sitten tehtiin aamutalli jonka jälkeen kävin 2h aamulenkin Sirun kanssa:)

Sitten tein kotona lasagnea ja söin, hain Julian koulusta.
Mentiin tallille ja ratsastin Donnan gramaaneilla ja totesin että ilman liikkuu paremmin:)Julia meni loppuverkan.Tamma on siis edelleen kiltti ja ihan erillainen mitä oli:)
Tämän jälkeen siivosin 4 karsinaa ja tehtiin hevosten ruuat, siihen päälle vielä iltatalli:)

Sitten kaupan kautta kotiin ja illlalla vielä runsaan tunnin lenkki Sirun kanssa:) Nyt on hyvä fiilis:)






keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Kuntoiluvimma!:D

Nyt alkoi kuntoiluvimma.
Täällä blogissakin mulle valitettu kuinka oon lihonnut ja oon läski mursu yms:D
Niin nyt alkaa sitten laihdutus, treeni alkoi tänään, käytiin kaverin ja koiran kanssa 1h lenkillä ja käveltiin ja  hölkättiin, kyllä oli hyvä rento fiilis sen jälkeen:)

Huomenna sitten aamutallin jälkeen lenkille taas:D
Saa nähä kuin kauan tää vimma ja itsehillintä kestää, eli kauanko ruokavalio pysyy suht terveellisenä ja motivaatio liikkumiseen pysyy:D


Lenkiltä tulleena ja uusi toppi:D

Eilinen SUPERHYVÄ päivä!

Tosiaan, hain aamulla muistikortinlukijan niin saan postattua.

Haettiin Julian kanssa ensin Donna tarhasta ja ajateltiin että koitetaan harjata se ulkoharjauspaikalla kun on lämmin ja aurinko paistaa siihen.Kerran aiemmin kokeiltiin mutta tamma sai sätkyn silloin heti.

No nyt kietaistiin vetosolmupuomiin ja ruvettiin harjaamaan ja kappas, tamma seisoi kauniisti ja nautti silmät puoliummessa...eipä ole aiemmin tälleen reagoinut harjaamiseen..:D
Harjattiin Donna siinä sitten kunnolla, selvitin hännän ja harjan ja Julia letitti Donnan otsatukan.
Seuraavaksi tamma yllättää kun alan satuloida sitä..se ei koitakkaan suu auki purra ja huiski hännällä ja potki kun laitan satulan selkään..se luimii hiukan ja näyttää happamalta mutta ei muuta..edes vyön kiristyksestä tamma ei sanonut mitään!

Tamma päätti yllättää sitten kolmannenkin kerran heti perään nimittäin selkään nousu..nousin puomilta selkään ja aiemmin tulos tässä on ollut hevonen joka potkii ja koittaa purra ja juoksee alta pois yms, nyt tamma seisoo nätisti ja päästää mut selkään ilman mitään vastaanpanemista!Hieno hieno tamma!:)

Mennään sitten kentälle ja kävelen siellä pitkin ohjin, jonkinajan kuluttua ajattelin että voisin ottaa pysähdyksen ja katsoa miten tamma siihen reagoisi, olisiko siis normaali reaktio eli hyppy 2jalalle, mutta ei! Tamma pysähtyy kauniisti ja seisoo, koittaa lähteä ennen lupaa liikkeelle ja pidätän ja tamma seisoo!(tässä tilanteessa oltiin aiemmin lähes poikkeuksetta 2 jalalla) Hirmuisesti kehuja tietysti tytölle.
Tamma hakee käynnissä muutamaan otteeseen alaskin ja hakeutuu välillä kuolaimelle.

 
Sitten otetaankin ravi, tamma ravaa rennosti vaikkakin pää niin ylhäällä kuin mahdollista suurinpiirtein..Ei ole ohjastuntumasta koska ravaa samoin vaikka ei olisi ohjat kädessäkään, mutta tärkeintä tässä on että tamma ravaa rentona eteenpäin ja liikku vapaaethoisesti eteen:)Ravistakin tehdään pysähdyksiä ja tamma seisoo ongelmitta.




Laukannoston aika, eka nosto oli...miten sen sanoisi...ENERGINEN...se suorastaan räjähti:DMuutama eka pätkä olikin sitä perus laukkaa, eli tasapainotonta laukkaa kaahotttaen eteen..Mutta sitten tapahtui jotain mitä ei ole vielä KOSKAAN ennen tapahtunut, Donna rauhoittui, rentouti ja kuunteli laukassa mitä pyydän, tein kevyen pidätteen ja tamma alkoi LAUKATA..siis ei vain kaahottaa päättömänä vaan laukkasi niin että sen tuntui (Julian mukaan myös näytti) laukalta ja hevonen selvästi käytti itseään, tätä ei menty kauaa vaan siirsin tamman parin kierroksen jälkeen käyntiin ja kehuin paljon! Olen vielä tänäänkin ihan että WTF!:D
Laukka sujui jopa oikeaan (eli vaikempaan ) suuntaan ihan hyvin:)!





Sitten annoin tammalle pitkät ohjat ja otettiin loppuverkkaa..Tässä tilanteessa tamma yleensä juoksee vain pää ylhäällä..Mutta tänään tamma yllätti tässäkin ja laski päätään ravissa ja se ei ollutkaan kokoaikaa ylhäällä, vaan se olikin rentona!




Päätettiin sitten että mennään loppukäynnit maastoon..Maastossa tamma kulki korvat töttöröllä iloisen oloisena !LÖYSIN! ohjin..Ensimmäinen ns." ei kai " tilanne tuli kun rämisevä auto tuli täysiä ohi mutta tamma vain jännityi hiukan ja steppasi pari askelta  ja rauhottui..Yleensä tässä tilanteessa oltiin myös 2 jalalla.
Otettiin sitten pätkä raviakin...ensin nousi laukka mutta siirtyihän se raviin ihan hyvin ja ravattiin pätkä (mulle sanottiin ettei voi ilman olympiaa mennä maastossa kun lähtee viemään) ja siirryttiin käyntiin.Sitten käännyttiin takaisin ja kotimatkakin meni hyvin vaikka 2 ääliö autoilijaa ajoi täysiä ohi vaikka julia seisoi keskellä tietä ja näytti että hidastaisivat...





Sitten tamma käytävälle jossa se oli VAPAANA ja tämäkin oli uusi juttu tammalta ja tamma antoi halia ja pussailla ilman mitään ja oli korvat töttöröllä vaan:) Otettiin sitten vielä pari pääkuvaa ja rakenne kuva tästä ihanasta tammasta (joka näyttää lähinnä aasilta ja on lihonnut ymsyms) :D




 
 
Tulipa pitkä juttu Donnasta:D


No sitten Leimuun:)

Haettiin Leimu tarhasta ja ridattiin 2 pääl se tarhoilta ylös.
Harjattiin sekin ulkona ku oli mukavan lämpöstä vaikkeai aurinko enää paistanukkaa siihe  kohtaan:)

Päätin mennä Leimun ilman satulaa.Joten suitset päähän ja suojat jalkaan ja menoksi.Ensin pitkin ohjin käyntiä ja siinä koitin ratsastaa istunnalla etten paljoa ohjaa käyttänyt ja hyvinhän se meni.

Sitten otin ohjat käteen ja asetin hevosta oikealle ja asetin vasemmalle.Ja hyvin taipui.Leimu hakeutikin heti kuolaimelle ja kulki reippaasti eteenpäin:)Otin sitten vasemmassa kierroksessa ensin ravin ja Leimu hakeuti kuolaimelle heti, vaikka vasenkierros on sille yleensä todella vaikea kulkea pyöreänä ja oikein.Olin melko yllättynyt, positiivisesti tietty ja ajattelin ihan kokeilla että pysyykö tuntuma ja peräänanto kun siirryn käyntiin ja pysyihän se ihan ok, ja käynnistä raviin siirryttäessä pysyi todella hyvin, Hieno Leimu.
Samat asiat tehtiin oikeassa kierroksessa ja hyvin meni.






Laukannosto aika, Leimu nosti hiukan laiskati, mutta laukkasi ihan hyvin, sain sen jopa hakeutumaan pyöreäksi pariin otteeseen vasemmassa kierroksessa mikä on ollut sille todella vaikeaa laukassa, ja saikin sitten suuret kehut.Oikeassa kierroksessa liikkuikin kuin unelma, reippaassa laukassa tuntuma pysyi tasaisena, olisin voinut jatkaa laukkaamista ikuisuuden:)





Menin sitten vielä ravissa pari askeleen pidennystä jotka sujui tosi hyvin.





Sitten päästinkin Julian selkään ja Leimu nosti Julian kanssa VAHINGOSSA laukan ja oltiin julian kanssa ihan :O...:DSitten Julia ravaili loppuravit molempiin kierroksii. Leimu oli hieno!



Toivottavasti jaksatte näin pitkän postauksen lukee:)