perjantai 28. marraskuuta 2014

Donna (muistelu postaus)

Mua ei väsytä niin ajattelin että voisin tehdä tämän nyt niin tulee joskus tehtyä.

Juttuhan alkoi niin että selailin ht-netin ilmoituksia tarkoituksena etisä valmis kisahevonen tai isoponi ylläpitoon jolla juliakin menisi paljon..

Silmiin osui ilmoitus sh/lv tammasta uudessakaupungissa.
Ilmoituksessa luki että tamma on helppo c tasoinen ja osaa perusasiat hyvin ja on kiltti ja maastovarma.
Hinta oli vain 1200e

Miettisin että ei kun piti katsoa ylläpitoon ei myytäviä..No päätin kuitenkin että lähden katsomaan ja kokeilemaan joten otin yhteyttä myyjään.
Sovittiin päivä ja otin Julian mukaan ja lähdettiin kohti Uuttakaupunkia.

Navigaattori näytti että ajetaan keskellä ei mitään ja luultiin jo että ollaan eksytty, mutta lopulta löysimme paikan.

Ensireaktio oli "MITÄ HELVETTIÄ" siis erittäin alkeelliset olosuhteet keskellä metsää.Tarhassa seisoi yksi hevonen ja luultiin että se on silloin kutsuttu "Kukka" tai sitä nyt ei kutsuttu siellä millään nimellä.Mutta sitten eräs nainen tuli vastaan ja sanoi että tamma on jo tallissa.

Siellä se oli valmiiksi satuloituna ja suitset sain sentään laittaa itse tammalle.
Selkään en meinannut päästä ensin kun tamma juoksi karkuun mutta omistajan pitäessä kiinni onnistui sekin..


Ratsastettiin sitten "kentälle" joka oli naapurin pihassa oleva vanha kasvimaa missä ei juurikaan mahtunut menemään..Tamma oli laiska ja haluton ja erittäin jännittynyt..
Omistaja antoi mulle oksan "raipaksi" jolloin tamma kavahti taakse hieman..

Kokeilin siinä sitten ravia ja käyntiä erittäin jännittyneelltä 6v tammalla joka vaikutti kaikkea muuta kuin helppo c tasoiselta..
Laukkaa ei kentän koon vuoksi päästy edes menemään.



Kysyin myös josko olisi saanut käydä maastossa mutta kuulemma ei kun muuten tamma lähtisi käsistä..


No otin erittäin likaiselta ja jo 20min ratsastuksesta hionneelta hevoselta varusteet pois ja kysyin josko sen saisi koeajalle tai ylläpitoon..Samassa nähtiin siinä tarhaa (Missä toinen hevonen seisoi polviaan myöden kurassa ilman vettä ja heinää)ja tallia missä karsinoissa ei ollut vettä ja vain lapiollinen kuiviketta..


Nainen sanoi ensin miettivänsä ylläpitoa ja ilmoittavansa sitten, jonka jälkeen lisäsi että ensimmäinen joka tamman hakee ja antaa rahat käteen saa sen..




Siinä sitten lähdettiin ristiriitaisin tunnelmin ajamaan takaisin paraisille mutta jo matkalla laitoin omistajalle viestin että otan tamman. En tiedä miksi, en vain voinut jättää sitä sinne ja sen silmistä näki että se ei ole paha mutta se on epävarma.


1.12.2012 Omistaja toi tamman sitten 3h kestäneen lastaamisen jälkeen paraisille. Kirjoitin paperit ja sain suitset ja suojat ja riimun ja narun ja sitten se oli mun.Hevonen joka oli ollut ja ties miten kohdeltu epävarma ja pelokas eikä sillä ollut edes nimeä.

Mun luona se sai nimen Golden Primadonna eli Donna.

Se oli melko kauhean näköinen tullessaan ja erittäin epävarma...ekan kerran kun kävelytin sitä riimussa pihalla se hyppäsi pystyyn ja vieläkään ei ole siihen syytä selvinnyt..


Alkuajat tamman kanssa oli suoraan sanoen melko kauheita...Karsinassa tamma saattoi yrittää hyökätä päälle...näytti hampaita tai kaviota..korviin ei saanu koskea ja vatsaan koskeminen aiheutti myös melkoiset reaktiot..

Ratsastaessa se oli ihan erihevonen kuin minkä koeratsastin...ja olisiko ollut viikon päästä sen tulosta kun lähdettiin kentän huonosta pohjasta johtuen pellolle jossa tamma hyppäsikin kynttilänä pystyyn..


Siitä sitten alkoi kausi kun hypittiin pystyyn AINA kun tamman pysäytti ja välillä vain kun hidasti..


Minullahan ei ollut ollenkaan kokemusta pystyynhyppijöistä joten olin hieman hämmentynyt..
Muuten tamma liikkui reippaasti mutta oikea laukka oli todella pahaa kaahotusta ja vasenkaan ei ollut mitenkään valmista..Helppo c tasoa hevonen ei ollut nähnytkään ja laukka oli erittäin kovaa ja sillä oli olympiat vikoissa renkaissa alussa..

Sitten yhden ystävän neuvosta kokeiltiin hacamorea ja tamma toimi paljon paremmin niillä jolloin luultiin sillä olevan jotain suussa..Mutta myöhemmin vaihdoimme kumikuolaimeen ja tamma toimi silläkin...liikkuessa saatiin erittäin hyviä pätkiä ja ajateltiin jo että pahimman yli on päästy.


¨


Ajateltiin että tästä ei oo suunta ku ylöspäin mutta toisin kävi.
Tamma alkoi uudelleen hyppiä pystyyn ekan estetreenin  seurauksena..



Kesällä sitten Riina tuli kuviohin ja saikin yllättävän käänteen aikaan. Tamman hyppiminen väheni kun Riina osasi sitä oikein kieltää..ekalla riinan hyppykerrallahan riina taputti Donnaa esteen jälkeen ja tamma hyppäsi pystyyn..luuli sitä siis rangaistukseksi..

Riina alkoi silloin menemään tammalla enemmän ja enemmän ja sitten itse mursin jalkani niin riina hoiti donnaa kuin omaansa.:)

Hän alkoi käymään tammalla valmennuksissa ja kisaamaankin pikkuhiljaa kun ongelma pystyyn hyppiminen oltiin saatu suurinpiirtein kokonaan pois!

Kumikuolain oli tosi taas vaihdettu olympiaan kun jarrut katosi etenkin esteillä mutta enää se ei aiheutanut hyppimistä.





Riina kisasi Donnalla 50-70cm ja kaikissa kisoissa tamma käyttäytyi erttäin fiksusti! Ekoissa kisoissa taisi kerran hypätä pystyyn..Ja ainiin, mitään lastausongelmia ei ikinä edes ollut..



Riina teki hyvää työtä tamman kanssa ja en itse edes mennyt sillä kuin erittäin harvoin, en halunnut pilata riinan tekemää työtä, hänen avullaan hevosen ratsastettavuus muuttui nollasta sataan!

Maastossa kävi kerran pikku onnettomuus mutta siitäkin selvittiin, tamma rakasti esteitä ja maastoa ja etenkin peltoa.




Tamma kävi uimassa, hyppäsi ekan kerran metrin,sitä irtohypytettiin ja maastakäsiteltiin harjattiin hoidettiin ja rakastettiin.
Vieläkään en voi ymmärtää kuinka paljon tamma 2vuodessa muuttui..

Paljon tapahtui, esteradan onnettomuss valmennuksessa, oli yksi hengitystiestulehdus ja kaviokuume..Mutta kaikesta selvittiin.
Iso kiitos tamman kehityksestä kuuluu kuitenkin myös Riinalle, ilman häntä tamma ei olisi ikinä päässyt tähän pisteeseen.


Jalkani tilanteen takia ja koska Mä en oikein ikinä oppinut donnaa kunnolla ymmärtämään niin pistin sen sitten myyntiin haikein mielin..Vieläkin lämmöllä muistelen tätä tempperamenttista tammaa joka opetti niin paljon 2vuodessa.
Muistoja ei vie kukaan ja kyllä me vielä tavataan kun menen tammaa katsomaan!:)

Kiitos kaikesta Donna!




torstai 27. marraskuuta 2014

Saikkua

Itse olen vasta noin viikon ollut sairaslomalla uusintaleikkauksen jälkeen mutta tallilla on tultu käytyä pari kertaa harjaamassa mun fiksut ruunat :)

Ne selvästi tietää että pitää käyttäytyä kun mä talutan.Rodekin suhtautunut keppiin hyvin:)


Nyt roksu tosin on itsekkin saikulla ja aikaa kuinka kauan ei vielä tiedä..se oli juossut karsinasta ulos ja tallin lantalasta alas...Tuloksena oikean etujan polvi auki ja siinä lisäksi hokkihaava..nyt ell kävi laittamassa siteen siihen ja 2pvä karsinalepoa ja sulfakuuri..
Toivottavasti tästä ei tuu mitään isompaa juttua nyt sitten ku toi herra on niin herkkä muutenkin,..
Huomenna hoivaamaan ruunaa ja toivottavasti nyt pitää siteen jalassaan pari päivää...Haavaa itse en nähnyt kun ehtisin tallille vasta kun oli sidottu mutta äidin mukaan polven nivel mahdollisesti näkyi jolloin on siis riskinä myös luukalvon tulehdus..
No nyt koitan ajatella että säikähdyksellä selvittiin.



tiistai 18. marraskuuta 2014

Sairaalassa

Eilen tehtiin leikkaus ja sillon olikin melkoset kivut eikä mikään auttanut..
Mutta leikkaus onnistui hyvin ja tänään jo paljon lievemmät kipulääkkeet ja todennäköisesti pääsen iltapäivällä jo kotiinkin:3

Varata saa jo jalalle kivun mukaan, kyllä tä tästä toivon mukaan nopeasti menee ja tallille menen ainakin katsomaan heppoja heti kun kunto sen sallii:)!

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Eilinen Ratsastus

Meillä menee Roksun kanssa edelleen hyvin, nyt on testikausi päällä(tehnyt samaa edellisellä ja sitä edellisellä omistajalla), mutta onneksi pukit lähinnä ärsyttää ja häiritsee kun koittaa ratsastaaa:D

Tippunut en ole kertaakaan enkä edes meinannut tippua, kyllä se tästä kun aikaa kuluu.

Tosiaan eilen alkukäynneissä otin jo linjan että me kävellään reippaasti :)
No ihan hyvin herra sen otti vaikka kerran stoppasi ja pukitti vastalauseen jonka jälkeen vain ajoin reippaammin eteen, että ymmärtää että sillä ei todellakaan pääse töistä pois.




Ravissa jumitteli alussa mutta huomautin aina ensin pohkeella ja sitten raipalla että eteen ja sieltä tuli ihan kivaakin ravia sitten:)
On se vaan omanlaisensa tapaus joka pitää oppia tuntemaan.





Laukka olikin eilisen ongelma kohta.Alkuun tuli ok laukkaa mutta sitten tuli jumitus, laukka,laukka pukki, laukka ,laukka pukki ja ratsastuksesta ei meinannut tulla mitään :D no kaveri tuli sitten juoksutusraipan kanssa kentän keskelle ja sitten saatiin hyvää reipasta laukkaa molempiin suuntiin :´) On se vaan hiukan erikoinen, toivon mukaan päästään tosta tavasta eroon ennen kesää :D




Mutta sen ei niin onnistuneen laukan jälkeen herra toimikin ravissa kuin unelma, ja oli niin yhteistyöhaluinen. Loppuraveissa liikkui jo täysin omalla moottorillakin, on se vaan niin ihana vaikka testaileekin nyt :D






On se vaan heppa johon täytyy tutustua ja niin ihana persoona, enkä kadu että ostin vaikkei ihan niin helppo olekkaan mitä luulin:D pitää olla jännitystä elämässä..:DD Ensviikon tiistain jälkeenhän mulla on uusintaleikkaus ja sitten 2kk rats.tauko...Mutta pakko..vaikka ei kyllä yhtään haluais...2kk tauko tai loppuelämän nii..

Sitten sillon vaan muita liikuttelijoita herralla.