lauantai 7. tammikuuta 2017

Eilinen ratsastus

Joo en taas eilen ehtinyt koneelle, mutta tallilla siis oltiin kyllä.
Juha haki Leimun laitumelta ja otettiin se käytävälle, nyt haavaa ei enää edes näkynyt ruununrajassa eli siis hyvin on parantunut.

Päätin nyt laittaa taas vain suojat ja satulatta mentiin taas koska se nyt vaan on jotenkin enemmän mun juttu:D
Sitten hevosen hoidon jälkeen varusteet ja pellolle suunnattiin taas, koska kenttähän olisi niin kova ettei siellä paljon mitään voisi edes tehdä.

Sain Leimun käynnissä tosi kivasti kuulolle, mutta raviin siirryttäessä sai taas tehdä töitä jotta hevonen liikkuisi aktiivisemmin itse.
Saatiin sitten ihan kivaa ravia, vaikka paikoitellen Leimu painoi hiukan kädelle.





Sitten ruvetiin laukkailemaan. Herra oli alkuun sitä mieltä että mennään vaan vailla kontrollia ja sitten jos ei saa niin ollaan kuin täi tervassa .. No onneksi saatiin sitten palaset kohdilleen ja sieltä tuli ihan kivaakin laukkaa. 
Kun hevonen teki oikein sai se myös hiukan laukata vapamminkin.





Sitten ravailtiin vielä vähän aikaa ja 
peltoilun jälkeen menimme vielä kävelemään pienen lenkin maastoon ja otettiin siellä myös muutamia kuvia:)







Katsotaan saanko jo tänään aikaiseksi tehdä, mutta tarkoitus olisi tehdä kämppä esittely tässä lähipäivinä. Tänään yritän ehtiä ottamaan kuvat:)


 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti