keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Pieni koirasepustus

Joo siis laitan nyt jo pari kuvaa tulevasta perheenjäsenestä ja selvennän pari asiaa.
Tuleva pentu joka haetaan siis lauantaina on kääpiösnautseri narttu nimeltä Mindi (virallisen nimen kerron myöhemmin)

Hankittuna hänelle on jo paljon, 15kg penturuokaa,lelua,pantaa,hihnaa, naksutin,pennun nameja koulutukseen yms ja luettu on paljon :)
Innolla odotan että neiti tulee kotiin ja pääsee sisäsiiteys-ja peruskoulutuksen aloittamaan.

 
 

Ja tosiaan jotta kukaan ei nyt jää miettimään ja olettamaan omiaan niin Siru asuu vanhemmillani nyt pysyvästi koska omaa sen verran vahvan vahtivietin että jo senkin takia sen olisi vaikea soputua kerrostaloon.Ja kun se on nyt jo pidempään asunut omakotitalossa niin ei se olisi koiralle myöskään reilua joutua kerrostaloon, etenkää sirun kaltaiselle.
Käyn Sirkkua katsomassa usean kerran viikossa ja se on joka kerta yhtä onnellinen nähdessään minut ja käytän sitä välillä ulkona ja tullaan myös Mindin kanssa käymään pienestä asti siellä jotta siru tottuu myös mindiin.

Ja myöskin vaikka asunkin kolmiossa niin jopa kolmio on hiukan pieni kahdelle kissalle ja isovillakoiralle.
Siksi siis päädyin hankkimaan uuden koiran, joka juurikin em.syistä pienempi ja erirotua.
Ja luettu on paljon juurikin siksi että nyt tämän pennun kanssa haluan todella panostaa pohjatyöhön, Siru oli ensimmäinen koirani joten tein sen kanssa virheitä enemmän, mutta nyt tiedostan mitkä asiat on tehtävä eritavalla.

Joten nyt tiedätte miksi Siru ei asu mun luona ja miksi mulle tulee uusi koira. Syy ei ole että olisin sirun hylännyt tai etten olisi jaksanut sitä tai sen hoitoa vaan juurikin moni muu asia.

[onko muille tullut tai lähiaikoina tulossa pentuja]

 Lisää päivittelen koiraan liittyen kun pentu on kotiutunut :)

2 kommenttia:

  1. Villakoiralla vahtiviettiä? 😂 anna mun nauraa. Jos siru haukkuu paljon, varaudu siihen että snautseri haukkuu hurjasti enemmän...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sirulla kyllä on. Sen kaikki sen tuntevat tietää ja sirun siskolla samaa ja lukee netiossäkin että voi olla villalla vahtiviettiä. Ja sirun koulutus jäi myös kesken koska en tiennyt aiheesta tarpeeksi. Snautserista olen lukenut ja toimin eritavalla.

      Poista