Nadja

Juu siis teen nyt tällasen esittelysivun itestäni kun on pyydetty:)

Olen siis vuonna 1993 syntynyt tyttö.
Olen syntynyt Turussa ja olin Turun kirjoilla siihen asti että muutin paraisille omaan asuntoon.
Olen asunut sijaisperheessä 3vuotiaasta asti ja biologiset vanhempani asuvat turussa:)

Aloitin ratsastuksen 4-5vuotiaana ja jatkan sitä siis edelleen:) Leimun sain ollessani 14vuotias.
Olen eläinrakas ja mukava ihminen, mutta jos minut suututtaa niin olen todella hankala.Lukekaa astrosta horoskooppi Rapu, täsmää muhun melkein kaikilta osin.
Olen spontaani ja melko haastava luonteinen ihminen, aina ollut.

Olen pienempänä harrastanut myös balettia ja taitoluistelua, käsipalloa ja sulkapalloa sekä jalkapalloa mutta näistä lajikseni jäi vain ratsastus:)

Tykkään paljon piirtämisestä ja tallilla olosta ja etenkin kesällä ihan vaan ulkona oleskelusta, olen melko lapsenmielinen mutta se ei minua haittaa.Osaan olla tarvittaessa asiallinen mutta koska kavereistanikin osa on 13-14vuotiata niin on kiva kun osaan olla mukana heidän jutuissaan enkä ole se nipottava aikuinen siinä joukossa:)

Minulla on myös ajokortti ja pikku e:kin olisi tarkoitus tässä jossain vaiheessa hankkia.

Hoitajastani kerron sen verran kun kaikki aina kysyy niin Leimun ja Donnan hoitaja on siis : Julia ja hän on 1999 syntynyt tyttö:)

Jos haluatte tietää jotain muuta niin kertokaa, muuta ei nyt tule itsellä mieleen:)

7 kommenttia:

  1. Tosi kiva kun teit esittelyn itsestäsi! :)

    VastaaPoista
  2. Hei Nadja

    Kivat sivut sinulla. Olet energinen tyttö (neito) ja mukavia hevosia sinulla.

    VastaaPoista
  3. Kiva jos pistäisit itsestäsi kuvan?(:

    VastaaPoista
  4. Moikka! Milloin saat kipsin pois jalasta? Ota kipsi talteen ja myy se mulle, niin teen siitä taidetta. :) Olen tosissani! Maksan mitä sovitaan. Laita mulle meiliä, niin kerron lisää: drumflam@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. viikon päästä suunnilleen...ööö...kui??

      Poista
    2. Ota kipsi talteen. :) Voisitko lähettää sen mulle? Maksan sulle tietysti etukäteen postikulut + hinnan mitä sovitaan. Voinko laittaa sulle sähköpostia johonkin osoitteeseen?

      Poista